tiistai 29. toukokuuta 2012

Sade

Ihana keväinen sade. Siitepöly on siis laskeutunut maan pinnalle. Aina puhutaan siitä, että sateen jälkeen on allergisen helpompi hengitellä. Näin ei kyllä ole ainakaan meillä. Ehkä sateen aikana on hyvä juu... mutta tänään, sateen jälkeen olemme taas entistä tukkoisempia.

Sateen jälkeisen "puhtauden" innoittamana päädyin pesemään keittiön ikkunat ja ikkunalaudat ja karmit ja siitä sitten mentiin seiniin, verhoihin ja verhotankoihin. No kaiken pesin ja puunasin ja ripustin uudet verhot ja mitäs tässä iltateetä nauttiessani huomaankaan? OMA KÄDENJÄLKI keskellä ikkunaa ja tietenkin sisäikkunan välissä.... Nyt vähän ketuttaa sillä jotta tuonne väliin pääsee, pitää ruuvata salusiinitanko irti ja paljon muuta siirtää (pannukokoelma joka roikkuu katossa ikkunan edessä) jne. Taisin siinä tikkailla seistessäni vähän horjahtaa ja unohtaa siivota jäljet. Ehkä mä tässä jokupäivä sen vielä pyyhin...

Käytin muuten auton tänään vuosihuollossa. Olen aina naureskellut näille "kimppa diili" ja muille diili mainoksille ja nyt sitten käytin auton sellaiessa diilihuollossa. Aivan loistava homma. Huolto olis maksanut 208e mutta me maksoimme siitä 47e ja kaikki toimi ihan niinkuin ennenkin. Oli sen verran helppo ja mukava huoltopaikka että heillekkin taisi olla hyvä diili, sillä taidamme jatkossakin käyttää ko firman palveluja mikäli ei uutta hyvää diiliä pukkaa. Nyt pitää vielä hoitaa auton ilmastointi kuntoon. Siinä tuntuu olevan jotain vikaa. Olisivat varmaan katsoneet senkin tuolla, mutta olin ilmastointihuollon jo varannut erikseen aikaisemmin.

Niin ja kerkesin muutes kiilloittamaan vähän kahvilusikoitakin jotka todellakin olivat sen tarpeessa. Saavat sitten mummot ja isomummo hopealusikoilla kaffetta hämmennellä tulevissa juhlissa.


torstai 24. toukokuuta 2012

Juhlia

Kyllä tämä toukokuu on vaan yhtä juhlaa.
On harraste juttujen päättäjäisiä, eskarin kevätjuhlaa ja koulujen päättäjäisiä. Olis tässä vielä hääpäivääkin juhlittavaksi (16v). Ja minä kun olen niin huono näissä juhlimisissa kun ei oo päällepantavaa, hiukset on huonosti jne.
Eniten kuitenkin stressaa kolmen viikon päästä olevat rippijuhlat. Yritin tässä alkaa pesemään ikkunoita mutta tuota männyn keltaista ja paksua siitepölyä lentelee ihan pilvinä ja joka paikka on sotkussa. Eli ei paljon kannata ikkunoita vielä pestä.

Saimme muuten päätöksen nuoren sensoreista terveyskeskuksesta. Hänelle myönnettiin sensoreita, mutta VAIN puolet siitä mitä hoitava lääkäri oli lähetteeseen laittanut. Laiton nyt sähköpostilla tiedon hoitavalle lääkärille ja hän sitten tehköön ratkaisut siitä miten ja millä mennään.

Esikoinen kertoi eilen, tuleva ysiluokkalainen siis, että heille oli ilmoitettu että kaikki nykyiset kasit sekoitetaan tulevalle lukukaudelle. Heillä on kuulema vaikein ryhmä ikinä ja nyt on päädytty siihen että kaikki luokat pannaan uusiksi. Olen tässä itsekseni pohdiskellut sitä, onko tämä  nyt ihan paras ratkaisu. Olen kuitenkin tässä vuosien saatossa puhunut useamman vanhemman kanssa ja koskaan ei mitään vakavaa näistä ryhmäjaoista ole ollut sanottavaa. Toki poikia on paljon ja tyttöjä on vähän ja kahnauksia on ollut, ja niitä on selvitetty mutta käsittääkseni mitään isoa ja vakavaa ei ole ollut. Ysiluokka on kuitenkin tärkeä luokka ja nyt jokainen joutuu uuden lukukauden aluksi etsimään oman paikkansa uudessa ryhmässä. Ysejä on 6 luokallista ja näiden kaikkien uudelleenjako on aikamoinen ponnistus varmasti sekin ja epäilen että onko tämä edes oikea tapa tarttua ongelmiin eli poistaisiko tällainen sitten ongelmatapaukset?
Äh... aikamoista säätöä. Tottakai tuollaista nuorta miestä harmittaa kun on omaan nykyiseen luokkaan tyytyväinen ja kavereita on löytynyt eikä ongelmia ole ollut. Ja ihmetyttää kovasti sekin, ettei meitä vanhempia ole infottu asiasta ollenkaan. Jos isoja ongelmia on ollut, niin yleisellä tasolla niistä ei todellakaan ole puhuttu koska näistä en ole kuullut.


Jaahas, pakko siirtyä pihamaalle kastelemaan kasvimaata. Ihanaa lämmintä onkin piisannut koko viikon.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Perjantaina hölläillään...


Paitsi että murkut käy heittämässä näin illan suussa yhdet kisat lävitse, mutta sitten hölläillään. Vietetään perheen laatuaikaa suomi - kanda jääkiekon parissa. Me jäimme nuorimmaisen kanssa järjestämään kisastudion evästystä.


Johan oli taasen viikko. Maanantaina käytiin siellä diabetespolilla. Meidän omalääkäri, jota olemme saaneet suosiollisesti pitää melkein vuoden, jää syksyllä äitiyslomalle. Monet kerrat olen ääneen "valittanut" sairaalalla että ikävää kun joka kerran on eri lääkäri ja nyt järkkäsivät meille siis pysyvän, mutta hän jää nyt sitten pois... Käynti kaikenkaikkiaan oli ihan mukava. Pitkäaikaissokeri oli vähän noussut kun insuliinin tarve on taas kasvanut eikä me olla tarpeeksi rohkeasti uskallettu sitä lisätä. Viimeksi oli 8,0 ja nyt oli 8,1 eli ei paha kuitenkaan. Edelleen tavoitellaan alle 7,5 arvoja. Pumppuun tehtiin hienosäätöjä mm. aamuyön korkeille ja illansuun insuliiniherkkyydelle. Ihanaa hienosäätöä siis, mitä ei todellakaan kynillä pystytä tekemään. Niin ja mun vauvan mitat olivat 173cm ja 63kg. Silmänpohjankuvat olivat uusintalausunnolla silmäpolilla ja vasemmassa silmässä on nyt sitten musta piste joka johtunee diabeteksesta. Tätä seurataan mm. uusilla kuvauksilla heti syksyllä. Harmittaa!!!
Kesää varten tilasin friolta sellaisen kylmäpakkauksen pumppua varten jotta insuliinit saataisiin pysymään viileänä. En ole sitä vielä käsiini saanut joten en osaa tarkemmin sanoa miten pumpun kanssa toimii, mutta kynillä toimi ainakin loistavasti niin leirillä viimekesän helteillä kuin tammikuussa Teneriffalla.

Lisäksi viikkoon on mahtunut kisoja ja pelejä ja vähän treenejäkin sekä muutama tuomarointi. Tuntuu että on kiireisempää kuin talvella konsanaan.

Pihaa pitäisi päästä laittamaan, mutta kovin on kylmiä öitä ja nyt sataa sitten vettä. Ikkunat ja ikkunalaudat ovat ihan keltaisenaan ja niitäkin pitäisi päästä jo kiiruusti pesemään. Reilu kuukausi enää rippijuhliin.

Kakut on rippijuhlia varten tilattu ja rippilapsen kummitäti siis tekee ne. Hän harrastaa kakkujen tekemistä puoliammattilaisena joten kakkuasiat ovat hyvällä mallilla. Poika teki tietokoneella itse rippikutsut. Ne pitäisi saada nyt viikonloppuna sitten printattua ja postiin.
MÄ OLEN NIIN TOIVOTON JÄRJESTÄMÄÄN JUHLIA!

Nuorimmainen sai aloittaa muuten sitten allergialääkityksen. Viimekeväänä sitä ei tarvittu, nyt tarvitaan. Myös isäntä on silmät turvoksissa joten pilleriin turvauduttava hänenkin.
Timjamit selvisivät talvesta vaikka unohdin ne penkkiin ihan ilman suojauksia tms. Aivan ihana yllätys!
Nyt on keitetty tuoreesta timjamista teetä lähes päivittäin.

torstai 3. toukokuuta 2012

Toukokuu ; )

Ihana ihana toukokuu... Tosin ilmat näyttävät taas viilenevän mutta silti aurinko paistaa ja fiilis on sen mukainen.

Nuorimmaisen jääkiekkoharrastus jäi vihdoin kesätauolle ja koska kyse on 6-7v pienistä pojista, ei kesätreenejä vielä järjestetä (jippii). Kesällä on kuitenkin yksi yhteistapaaminen, mutta muuten vietetään lomaa kiekkoilusta.
Toisaalta pesäpallokausi alkaa tänään ja isommat lapset juoksevatkin sitten peleissä ja tuomaroinneissa ja leireillä koko kesän. Isompien lasten toinen rakas harrastus kamppailulajien puolella jää koulujen myötä myös kesätauolle ja tänä kesänä ei edes leirille keretä tuon harrastuksen puitteissa. Syksyllä kuitenkin on tarkoitus isompien jättää muita harrastuksia vähemmälle ja siirtyä tuon lajin pariin hieman syvemmälle. Siitä sitten syksymmällä lisää...
Kevät toi myös eteen sen että isäntä siirtyy yövuoroon enempi ja vähempi vakituisesti. Säästä riippuen sitten sadepäivinä ei yötyötä vaan päivävuoroa ja satunnaisesti päivää yön lisäksi. Tämä on tällaista hälytys/säätila luontoista työtä joten turha tehdä pitkän aikavälin tarkkoja suunnitelmia, ainakaan työvuorojen puitteissa. Toisaalta tähän on jo totuttu ja antaa tämä kuitenkin jonkin asteista pelivaraa joissain asioissa. Nyt on vain totuttava nukkumaan yksin (onneksi on viikonloput vapaita).

Esikoisen diabeteksen hoidossa oli menossa juuri sensorointiviikko. Sensori saatiin onneksi hoitavasta sairaalasta, sillä tk ei ole vielä tehnyt päätöstä siitä, saammeko sensoreita vai emme. Jokatapauksessa tuo on kyllä näppärää hoidon kannalta kun on tarkkaa faktaa sorkeritasapainosta viiden päivän ajalta 24h/vrk. Nyt ne purettiin tiedot sitten nettiin ja lääkäri saa katsella niitä etukäteen ja maanantaina meillä on polikäynti. Näin lääkäri saa siis rauhassa tutkailla ja tuumailla etukäteen ja miettiä mahdollisia muutoksia hoitoon jo etukäteen ja jos tarve vaatii kerkeävät hoitoryhmässäkin yhdessä pohtia mitä jatkossa tehdään.
Olisipa ollut silloin aikanaan näin helppoa ja hienoa tämä hoitaminen. Heinäkuussa tuleekin muuten 11v siitä kun tuo lapsi sairastui diabetekseen.

Leivoimme lasten kanssa muffinseja ja saivat itse sitten koristella. Hyvää oli! Vappumuffinit olivat parempi vaihtoehto kuin sokerimunkit joten tästä voisi tullakin meille perinne.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Onko pakko jos ei halua?

Nimittäin siivota? Perjantai ja siivouspäivä ja ulkona sataa kaatamalla vettä eli motivaatio on täysin nollassa.
Toisaalta viikonloppu on todella kiireinen eikä täällä kotona kovin ,moni kerkeä siivoa katselemaan joten jos siirtäisi suosiolla ensviikkoon?
Huomenna lähtee isäntä ja esikoinen leirille, keskimmäinen päiväleirille, kukin omiin harrastuksiinsa siis. Minä ja kuopus lähdemme sitten sunnuntaina jääkiekkoturnaukseen. Ehkäpä keskittyisinkin siis pakkaamiseen jotta jokainen saisi pakatuksi tarvittavat tavaransa. Nuoriso saa kyllä pakata itse, mutta ehkä minun on syytä kuitenkin olla jossainmäärin tarkkana, sillä unohtuneet lääkkeet ja harrastevälineet ovat sitten liian kaukana jotta niitä voitaisiin toimitella jälkitoimituksena paikanpäälle.
Isäntä on ollut yön töissä ja vielä joutuu vetämään päivävuoron päälle hälytehtävissä joten väsynyt mies... saatanpa siis hälle tehdä pakkaukset valmiiksi ainakin suurinpiirtein. Vielä olisi illalla kuitenkin nuorison harrastuksia eli kun tulee töistä iltapäivällä, soisin menevän hänen nukkumaan hetkeksi ennemmin kuin pakata leirivehkeitä.

Diabeetikolle piti tilata tarvikejakelusta uusia neuloja ja letkuja ja sensorointivälineet. Uskoa saattaa että jälleen kerran tämä oli elämääkin suurempi vääntö. Lähetimme poliklinikalta saadun lähetteen sensorin tarpeesta ja määrästä. Olin kuitenkin unohtanut laittaa mukaan jäljennöksen epikriisistä jossa lääkäri määrää ja suunnittelee sensorointitarpeen. Tästäpä nousi taas kova haloo. Paperia piti etsiä ja faksata ja lopulta viedä erikseen tarvikejakeluun jotta täällä terveyskeskuksessa ylilääkäri voi arvioida tarvitaanko sensorointia ja antaako hän luvan tilata niitä tarvikejakeluun??? Siis täh? Diabeteslääkäri arvioi tarpeen ja määrää että sensoroidaan. Sitten pitää sairaanhoitopiirin sisällä meidän kuskata papereita ympäriinsä jotta tk ylilääkäri voi päättää sensoroidaanko??? Kuka tässä nyt siis päättää lapsen hoidosta? Ja mitä tapahtuu tässä sähköisessä tiedonsiirrossa sairaanhoitopiirin sisällä? Eikö ne käytä tuolla kaikki samaa järjestelmää ja pääse itse lukemaan mitä hoidosta on sovittu ja mitä suunniteltu? Kovaan ääneen pauhataan että reseptit muuttuu sähköiseksi ja tieto kulkee apteekkiin... meiltä kysytään lupaa saako tietoja antaa hoitpaikasta toiseen... ja SILTI me itse kuskaamme jotain papereita edes takaisin?!?!
Arvatkaapas vaan meinasiko _mennä hermot_?
OK, asia on taas melko pieni mutta kun sitä pientä asiaa pitää hoitaa koko päivän ja vielä sellaista asiaa mitä oma pieni pää ei ymmärrä... Onneksi kyse on kuitenkin siis vain sensoroinnista.
Silti jäi sellainen epävarma olo taas lapsen/nuoren hoidosta, että kuka tässä oikeastaan on se hoitava ja päättävä taho? Hirvittää ihan että ensivuonna poika täyttää 16v ja hänen pitäisi siirtyä aikuisten puolelle jossa kuulema mukaan lääkärit vaihtuu useammin ja itse on huolehdittava lähes kaiksta.

Kevät tulee kohisten ja sormia syyhyttäisi päästä jo kasvimaan kimppuun. Meidän viimekesäinen vauvarusakko on kasvanut isoksi ja majailee tuossa minun kasvimaan kupeessa yönsä, papanoista päätellen, eli meidän pitänee hieman suojata tulevaa kaalisatoa. Jänö on kuitenkin aivan ihana ja meidän Belgianjättien kaveri joten en halua ryhtyä mihinkään suuritöisiin häätöoperaatioihin. Toivottavasti meidän yhteiselo onnistuu pienin järjestelyin.
Aurinkoa toivotaan ja tilataan viikonlopulle siis!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Suunnitelmat uusiksi?

Taitaa mennä pääsiäisen suunnitelmat uusiksi. Pakkasta ja lunta piisaa ja taisivatpa luvata perjantaiksi vielä lisää lunta.
Meidän piti lähteä mökille siten että päivät oltaisiin mökkeilemässä ja yöksi mentäisiin mummon kotitalolle joka on lomahuvilana/vieraskäytössä. Mökki on perus kesämökki joten siellä on vielä kylmä yöpyä, mutta poikien piti ottaa mopot ja mönkkärit mukaan jotta pääsevät ajelemaan ja oltais grillailtu ja ehkäpä saunottu... No nyt taitaa jäädä väliin, on liikaa lunta ja liian kylmää.
Ehkä nyt lähdetään sitten kuitenkin käymään maalla... täytyisi kuitenkin mummoa ja isomummoa nähdä sekä muutamaa kummia joita tarvitaan kesän rippijuhlissa. Ehkäpä tehdään niin että yövytään sitten isomummon kaupunkiyksiössä jos mummo lähtee talolle pääsiäiseksi tai sitten tehdään ihan vaan päiväreissua. Katsotaan nyt.

Keskimmäinen, perheen prinsessa, ei enää seurustele. Neiti oli pannut suhteen poikki vedoten siihen että ovat täysin erilaisia eli ei suhteella olisi tulevaisuutta. Tottahan tuo on. Olivat kaikella tapaa kovin erilaiset nuoret. Musiikkimaku, leffat jne., mikään niistä ei mennyt yksiin. Kuitenkin ihan hieno homma että itse ymmärsi ja tajusi asian.
Nuorimmainen vei tänään päiväkotiin omilla rahoillaan ostamansa tuliaismakeisia posket innosta puhkuen ja ylpeänä ostoksistaan. Palaute oli kuitenkin melko tyly. Päiväkotiin ei saa tuoda karkkia tarjottavaksi. Voi sitä pettymyksen määrää ja tippakin toiselle silmäkulmaan nousi : ( Meille tällainen tieto oli siis aivan uusi, eipä ollut kukaan kertonut että päiväkoti on karkkivapaa. Itse halusi nimittäin ostaa tuliaiset ja oli vielä sitämieltä että joku muukin on tarjonnut karkkia. No, asia on ihan ok. Harmi vain että meille tieto ei ollut koskaan tullut ja kyllähän se paha mieli vei toki fiilikset äidiltäkin. Elämä on pettymyksien sietämistä jo pienestä pitäen. Ehkäpä tästä selvitään hengissä, mutta harmitusta kuitenkin tuli.

Minulla taitaa olla kevätväsymys. Yöt menee huonosti nukkuen, päivät väsyttää ja tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi. Mikään ei oikein edes huvita. Plääh... silti äideillä ei ole aikaa jäädä laakereille lepäilemään tai sirkus ei vaan pyöri... joten takaisin sorvi ääreen...

maanantai 2. huhtikuuta 2012

On lunta tulvillaan...

... taas raikas talvisää. Ja silti kevättä kohti mennään kohisten. Ei vaan huvittaisi kaivaa autoa tuolta 20cm lumen alta. Muuten tuo lumen tulo ei minua lannista.

Näinhän se arki alkoi taas ihanan viikonlopun jälkeen. Lauantaina käväistiin pikapikaa Tallinnan risteilyllä ja tuotiin kärryllinen limuja kesää varten. Muilla näky olevan muita juomia, ja meidän kärryt näyttivät jotenkin poikkeavilta.
Sunnuntai sitten treenailtiin eri lajien parissa ja tavattiin ystäviä.

Nyt sitten paluu arkisten askareiden pariin. 

Diabeetikon kanyyli oli aamutuimaan tukossa, tai paremminkin se vuosi ohitse eli insuliinit eivät menneet ihon alle. Verensokeri 19.8 ja uudet letkut ja kanyyli sekä insuliini kehiin. Toisaalta illalla olisi ollut joka tapauksessa letkujen vaihto ja säiliön täydennys.
Keskimmäisellä oli paha olo heti herättyä. Tänään ei kovasti tuota empatia pisteitä kuitenkaan herunut vaan suihkun kautta aamupalalle ja kouluun. Eilen olivat kavereiden kanssa leffassa katsomassa Nälkäpeliä ja karkkia on vedetty olan takaa ja nukkumaan mentiin taas ilman syömisiä eli karkin voimalla on vedetty lähes koko päivä. Sanoin vaan että jos ei mene ohi niin terkkarin kautta kotiin sitten. Voihan se olla toki jotain vatsatautiakin, mutta nyt kyllä epäilen ihan muuta.
Niin, ja nuorimmainen on kovin nuhainen eli viettää tänään kotipäivää koska päiväkodissa olisi ollut metsäretki päviä. Tuulista ja lumista ja melko kylmää, joten niiskutelkoon tämän päivän sisätiloissa kuitenkin. D-vitamiinia isonnetuin annoksin ja sinkkiä. Niin ja teetä, timjamiteetä. Näillä nujerramme tämän nuhapöpön.