Voi itku!

Mitä minä teen tuon meidän esikoisen kanssa? Eikö kohta 15v täyttävän nuoren miehen pitäisi pikkuhiljaa itsenäistyä ja oppia huolehtimaan omista tavaroista, ja ennen kaikkea terveydestä? Ja samalla tässä voinen suitsia itseäni, sillä olenhan kotiäiti enkä kykene jatkuvasti vahtimaan ja huolehtimaan...

Niin, siis herralla on insuliinipumppu jäänyt kotiin!!! On käynyt klo 8 suihkussa, sen huomioin ja muistan, ja sen jälkeen ei ole pumppua sitten laittanutkaan kiinni. Kello on nyt 10.33. Laitoin jo viestiä pojalle itselleen, että pistäisi kynällä (joka pitäisi olla varalta repussa) ja siskolleen, että etsisi veljensä välitunnilla ja käskisi soittamaan kotiin (saadakseen ohjeita jne). Mieheni lähti sitten ruokatunnilla koululle etsimään poikaa... jotta saataisiin kytkettyä se pumppuun. Ilman perusinsuliinia tuo menee nopeasti ketoosiin ja mitä ilmeisemmin kaveri ei tunne minkäänlaisia oireita tällä hetkellä ?!? Oli illalle muita suunnitelmia kuin lähteä sairaalaan tippaan jos ketoarvot nousevat kovastikkin.
Voi että mua suututtaa!!! Ja harmittaa!!! Onneksi olen yksin kotona.
Minua oikeasti surettaa todella kovasti tämän lapsen huolimattomuus. Ok, taustalla on tarkkaavaisuushäiriö mutta kun aikaisemmin diabeteksen hoitaminen on sujunut ihan ok, ja viime aikaiset tulokset ovat olleet loistavia ja ennenkaikkea se että tällaiset unohdukset ovat oikeasti VAKAVIA.

Hengitä syvään ja rauhoitu....

Onneksi olen sitten kuitenkin se kotiäiti sillä muussa tapauksessa tuo pumpun kotiin jääminen olisi jäänyt huomaamatta (toivottavasti) ajoissa.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤      ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤   ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Kello on nyt 10.50 ja mieheni on juuri toimittamassa pumppua pojalle, pikkusiskon avustamana. Toivottavasti vs on vielä mittarilla sillä korjaamisen kuitenkin poika osaa omatoimisesti ihan hienosti. Toivon todella kovasti että tästä selvittäisiin pelkällä säikähdyksellä!

Kriisi

Nyt pukkaa kriisiä olan takaa. Ei mitään vakavimmista vakavimpaa, mutta kriisi kuin kriisi.

Ihan näinäpäivinä tulee 39v plakkariin eli eikös silloin käydä sitä neljättä kymmentä ikävuotta? Kieltämättä jonkin moista pohdintaa tämä ikä aiheuttaa vaikka numerot sinällään eivät sitä teekkään. Tässäkö tää nyt oli? Mitä on vielä tekemättä? Pitäisikö laittaa elämää remonttiin vai mennä tällä? Just tätä kaikkea pohdintaa mihin ei ole olemassa edes järkeviä vastauksia.

Ja sitten toinen kriisi. Kesällä 14v täyttävä tyttäreni ilmoitti seurustelevansa. Järkevä tyttö, oman pään omaava, ja kaikenlaisista vaaroista jne. tietävä. Juu... mutta kun mä muistan kyllä millaista se oli ja siksi en todellakaan ole luottavaisin mielin. Mielestäni kaiken mahdollisen ja tarpeellisen olen opettanut, opastanut, kiristänyt ja vannotuttanut... ja silti!!!! Tässä olen nyt "saarnannut" viimeiset päivät siitä mitä saa ja mitä EI saa tehdä jne. Eikä oma olo ole silti yhtään parempi asian suhteen. Ei se olekkaan niin helppoa kun omalle kohdalle osuu.

APUA!

Luminen maanantai

Maanantai ei ole se viikon paras päivä, sanotaan. Allekirjoitan tämän omalta kohdaltani. Tilannetta ei juurikaan paranna ulkona vallitseva lumipyry. Auto piti kaivaa taas lumen alta esiin kun lähti nuorimmaista viemään esikouluun. Ehkäpä viikonlopun aurinkoiset hetket ja vesisateiset hetket antoivat odottaa hieman muuta kuin useamman sentin lumikerrosta. Enkä jaksa nyt edes innostua ajatuksesta että uusi lumi sulattaa nopeammin vanhaa pois...

Sunnuntaina vietimme miehen kanssa laatuaikaa kahden... kirkossa. Esikoisen rippikoulun järjestämä vanhempien kutsujumalanpalvelus (vai mitenkähän tuo nyt sitten sanotaan). Tarkoituksena oli perehdyttää vanhemmat tähän uuteen jumalanpalveluskaavaan ja lisäksi oli infotilaisuus rippipäivästä vanhemmille. Mietittiin isännän kanssa että tämä oli varmaan reiluun puoleen vuoteen ainoa hetki jonka vietimme kahden, ilman lapsia.

Tänään alkoi myös isompien koulussa lukukauden viimeinen jakso. Eli taas ei ole minkäänlaista mielikuvaa moneltako kukakin tulee, saati moneenko menee. Toivottavasti itse osaavat huolehtia ja se on tarkoituskin toki, mutta yhden kotiavaimen taktiikalla pyrin olemaan kotona kun koululaiset tulevat kotiin.
Meillä on vanhanaikaiset lukot ovissa joten niihin lisäavaimien hankinta on jätetty pois tehtävät listalta ja listalla olisi kokonaan lukkojen vaihto. Kuitenkin se on sen verran kallis operaatio että sitä on vain lykätty ja lykätty... kunnes se jonain päivänä on pakko tehdä.
Kuten tiskikoneen hankinta... joku päivä se on tehtävä. Alkuinnostuksen jälkeen en ole enää "jaksanut" panostaa sen valintaan. Vertaileminen ja pohtiminen... EN OSAA PÄÄTTÄÄ joten meillä ei edelleenkään ole tiskikonetta, ei edes tilauksessa.

Auringonpaistetta odotellessa!

Maanantaina olohuoneemme valtasi biljardi. Päätimme isännän kanssa hommata pleikkareita ja muita pelikonsoleita uhmaamaan jotain toisenlaista yhteistä tekemistä.
Pöytä ei ole täysimittainen, eli on hieman pienempi kuin isoimmat. Pöytä ei ole myöskään kivipöytä vaan halvempi kalustelevystä tehty (vaikka näitä ei koskaan meille pitänyt tulla). Eikä se ole edes valkoinen (vaikka kaiken mitä olohuoneeseen sai tulla, piti olla valkoista). Silti olen tyytyväinen hankintaan ja tyytyväinen kompromisseihin joita sisustusmakuni piti tekemän.
Peli on koonnut näinä jokaisena iltana koko perheen kasaan pelaamaan yhdessä ja erikseen ja joukkueina ja yksilöinä. Tiskivuorotkin on jaettu leikkisästi pelitulosten mukaan. Samoin on nuorison ruotsin kokeisiin lukeminen sujunut leikkisästi pelaamisen lomassa, jossa koko perheen voimin on kuulusteltu sanoja ja kerrattu kielioppia. Jopa siis kranttu 13v neiti on ollut kanssamme olohuoneessa!!!

Tänään olisi myös vanhempainilta koulunsa syksyllä aloittavien vanhemmille. Kuopuksen vuoro siis astua koulutielle syksyllä ja edellisestä ekaluokkalaisesta onkin kohta sen 7v aikaa eli täytynee mennä kertaamaan.
Se olisikin ollut viikon ainoa vapaa ilta. Hyvään tarkoitukseen kuitenkin toivon mukaan ilta kuluu. En kyllä tosin ole mikään vanhempainilta fani ja luulen että en ole edes ainoa laatuani. Kuitenkin edelliset lapset aloittivat koulutiensä toisessa koulussa joten pakko se on mennä kuuntelemaan mitä tässä koulussa on tapana tehdä ja miten toimia.

Perjantai

Ei pöllömpi aamu, sanoi eskarilainen aamupalapöydässä ja olen aivan samaa mieltä. Perjantait ovat kaikesta kiireellisyydestään huolimatta ihania.

Perinteisesti meillä on perjantai siivouspäivä. Vaihtelevalla menestyksellä sitten siivotaan ja tietenkin tarveharkintaa käyttäen. Lapset käyvät myös joka toinen perjantai isovanhemmilla siivoamassa ja saavat tästä herkkujen lisäksi pientä taskurahaa. Vanhimman tehtävänä on lisäksi isovanhempien pihan lumen kolaus talvella ja nurmikon leikkaus kesällä.

Näinhän siinä kävi että esikoiselle nousi kuume. Lisäksi löytyy nuhaa ja yskääkin. Epäilen kuitenkin että ei olisi A-virusta koska meillä on rokotteet eikä kuumekkaan noussut yli 38,8 eli olisiko jotain muuta virusta sitten?
Ensimmäistä kertaa ollaan saatu pidettyä verensokerit alle 10 ja iso kiitos kuuluu tuolle tammikuussa laitetulle insuliinipumpulle. Tuon pumpun ansioista on nyt myös tuon nuoren miehen alun pitkäaikaissokeri saatu 8 pintaan, sen huidellessa pahimmillaan jo lähes kympissä. Tämä on erityisen tärkeää siksi, että viimeisimmässä silmänpohjien kuvauksessa oli toisessa silmässä havaittavissa jotain muutosta. Se mitä ja minkälaista, odottaa edelleen toisen lääkärin lausuntoa.

Illalla olisi lasten harrasteita pariinkin eri otteeseen ja siinä välissä ajattelimme miehen kanssa käydä katsastamassa niitä tiskikoneita ihan livenä. Kovasti minua ihmetyttää se, että netissä kun koneita vertailee, löytyy kovasti ja tarkkoja tietoja, mutta ei yhtään sellaista kuvaa, missä olisi tiskikone luukku auki. Mielestäni kuitenkin sisältökin on aika tärkeä. Kyllä tämä kuitenkin tuntuu ihan loputtomalta suolta, vertailla näitä koneita keskenään. Jos olisi rahaa käytössä rajattomasti, valinta olisikin helppo.

Nyt kuitenkin matot keväthangille ja lattian pesuun.
Ikkunalla ensimmäiset auringonkukan versot jo nousivat, mutta ne menee vielä leivän päälisiksi.

Voihan pöh

Viikonloppuna messuili tämä äiti nuorison kanssa ja pakko sanoa että on tuo bmx pyöräily hurja laji. Jaksoi sitä katsoa useammankin kisan ja ennenkaikkea ... laatuaikaa nuorten kanssa.
Nuorimmaisen viikonloppu meni jääkiekkoillessa, sekä treenatessa että pelatessa.

Mutta sitten se ihana arki....

 Ensimmäisenä oireili läppäri. Pimeni ja jumitti. Tottakai tällä koneella on minun kaikki ihanat valokuvat ja ei, ei tietenkään mitään varmuuskopioita. Kiiruusti siis kauppaan hankkimaan ulkoinen muisti (179e). Nyt on kuvat ja tärkeät tiedostot tallessa ja kone toimii. Vaati akun poiston ja jonkinlaisen buuttauksen. Tosin tökkii edelleen  eli ehtoopuolella vissiin mennään jokatapauksessa.

Tiistai-illan kunniaksi rakas tiskikoneeni lakkasi toimimasta. Kyseessä on kuitenkin 16v vanha kone joten korjaajaa sille ei enää tilattu, tosin mies teki pientä  tutkivaa työtä koneen takapuolella. Ilmeisesti vika on veden otossa ja sähköpuolella. Nyyh... tämä kone on pessyt jokaisen lapseni ensilusikat, juhlien kakkulautaset ja paljon paljon muuta... Meillä oli hyvä ja lämmin suhde.
Ja uuden hankinta sitten.... se ei olekkaan helppoa hommaa ei. Haluaisin ekologisen, ison, hiljaisen A+++ luokkaa olevan koneen mutta sellainen maksaa toista tonnia. Ei yhden duunarin taloudella ole sellaiseen varaa, ei vaikka sen perustelisi sillä että se säästää vettä ja sähköä. Eikä sitä konetta mennä edes kaupasta hakemaan. Sehän pitää ensin tilata ja toimitusajat vaihelevat 5pv-2viikon välillä.
Tuskaa tuottaa eniten kuitenkin tämä päättäminen mallista ja merkistä. Hyvää ei saa ilmeisestikkään halvalla mutta kalliiseen ja parhaaseenkaan ei ole varaa.
Teki niin tai näin niin menee varmaankin väärinpäin.

Nyt kuitenkin pyykin pariin. 14v diabeetikko on kotona huonovointisena ja kalvakkana. Pitäkäämme siis peukut pysytssä sen puoleen että mikään tauti ei nyt iskisi.

Aamuaurinko tältä aamulta!

Näin se alkaa ...

Miksi aina ei voisi olla perjantai.... Isommat lapset ovat koulussa, nuorimmainen eskarissa, laskut maksettu, pyykkikone ja tiskikone päällä ja nyt on omaa aikaa kahvikupin kanssa.

Jos olisin fiksu, menisin pienille päiväunille. Esikoinen herätti klo 04.15 kun insuliinipumppu hälytti "ei annostelua" hälytystä. Siinä sitten pohdimme kohta 15v sällin kanssa aamuyön tunteina että pitäisikö letkut vaihtaa vai yritetäänkö saada annostelemaan vielä jotenkin muuten. Lisäsimme perus annokseen yksikön ja kone lähti onneksi taas toimimaan. Aamulla olisi kuitenkin  kanyylin ja letkujen vaihto. Jokatapauksessa yö unet olivat keskeytyneet, eikä uni enää tullut minulle. Onneksi tuollaisella murkulla ei ole noita uni ongelmia!
Sitäpaitsi isännän herätyskello soi tuosta n. tunnin päästä joten eipä siinä olisi paljon nukuttu kuitenkaan. Toisaalta tämä herkkäunisuus on ollut diabeetikon kanssa eläessä ihan hyvä, toisaalta oman jaksamisen kannalta huono.

Tässä olisi vielä edessä kauppareissu ennen kuin haen nuorimmaisen esikoulusta. Pitäisi myös paikata tämän nuorimmaisen neljät housut jotka mystisesti reikiintyvät tuolla päiväkodissa polvista ?!? Joskus mietin, että onko tässä housujen paikkaamisessa mitään järkeä mutta ekoloogisuuden nimissä ja ihan rahapolitiikan kannaltakin, en voi ostaa joka viikko uusia housuja! Isommista oppineena... tiedän... että tämä on onneksi vain taas joku vaihe. Tulee vielä sekin aika kun housut pysyvät polvista ehjinä... tosin se ei taida olla vielä pariin vuoteen.

Perjantai ilta... meillä se on vielä harrasteiden täyttämä ja suhteellisen kiireinen arki-ilta. Ensin on vanhimman ja keskimmäisen miekkailutunnit, sitten vanhimman ja isänsä palloilut jotka kestävät aina 21.30 asti. Nuomimmaisella on illalla kaverin synttärit. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että minulle jää illastakin tunti täysin omaa aikaa, sillä yhden auton taktiikalla on valjasettava isovanhemmatkin kuskaamaan.
Jotenkin olin ajatellut että kuppi hyvää teetä, suklaata ja kasvonaamio... jos vain jaksan.