Miksi aina ei voisi olla perjantai.... Isommat lapset ovat koulussa, nuorimmainen eskarissa, laskut maksettu, pyykkikone ja tiskikone päällä ja nyt on omaa aikaa kahvikupin kanssa.
Jos olisin fiksu, menisin pienille päiväunille. Esikoinen herätti klo 04.15 kun insuliinipumppu hälytti "ei annostelua" hälytystä. Siinä sitten pohdimme kohta 15v sällin kanssa aamuyön tunteina että pitäisikö letkut vaihtaa vai yritetäänkö saada annostelemaan vielä jotenkin muuten. Lisäsimme perus annokseen yksikön ja kone lähti onneksi taas toimimaan. Aamulla olisi kuitenkin kanyylin ja letkujen vaihto. Jokatapauksessa yö unet olivat keskeytyneet, eikä uni enää tullut minulle. Onneksi tuollaisella murkulla ei ole noita uni ongelmia!
Sitäpaitsi isännän herätyskello soi tuosta n. tunnin päästä joten eipä siinä olisi paljon nukuttu kuitenkaan. Toisaalta tämä herkkäunisuus on ollut diabeetikon kanssa eläessä ihan hyvä, toisaalta oman jaksamisen kannalta huono.
Tässä olisi vielä edessä kauppareissu ennen kuin haen nuorimmaisen esikoulusta. Pitäisi myös paikata tämän nuorimmaisen neljät housut jotka mystisesti reikiintyvät tuolla päiväkodissa polvista ?!? Joskus mietin, että onko tässä housujen paikkaamisessa mitään järkeä mutta ekoloogisuuden nimissä ja ihan rahapolitiikan kannaltakin, en voi ostaa joka viikko uusia housuja! Isommista oppineena... tiedän... että tämä on onneksi vain taas joku vaihe. Tulee vielä sekin aika kun housut pysyvät polvista ehjinä... tosin se ei taida olla vielä pariin vuoteen.
Perjantai ilta... meillä se on vielä harrasteiden täyttämä ja suhteellisen kiireinen arki-ilta. Ensin on vanhimman ja keskimmäisen miekkailutunnit, sitten vanhimman ja isänsä palloilut jotka kestävät aina 21.30 asti. Nuomimmaisella on illalla kaverin synttärit. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä että minulle jää illastakin tunti täysin omaa aikaa, sillä yhden auton taktiikalla on valjasettava isovanhemmatkin kuskaamaan.
Jotenkin olin ajatellut että kuppi hyvää teetä, suklaata ja kasvonaamio... jos vain jaksan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti